Nollavisio hyppykoulutuksessa

  • tehnyt

Marraskuisessa laskuvarjokerhojen vastuuhenkilöiden seminaarissa, ns. kerhopomopalaverissa kuulimme esityksen nollavisiosta. Aiheesta olivat kertomassa Jyväskylän laskuvarjokerhosta koulutuspäällikkö Rika Nakamura ja apulaiskoulutuspäällikkö Tomi Rossi.

Mikä on nollavisio? Tiivistettynä se tarkoittaa: ”Jotta kukaan ei kuolisi, eikä loukkaantuisi vakavasti”. Tarkemmin määriteltynä tietyssä kontekstissa pyritään vähentämään inhimillisten virheiden aiheuttamien riskitekijöiden määrä niin pieneksi, että vältytään kuolemilta ja vakavilta onnettomuuksilta.

Nollavision ajattelu voidaan siirtää hyppymaailmaan. Jyväskylässä nollavision ajatusta oli kohdennetusti toteutettu laskuvarjohyppyoppilaiden koulutustoiminnassa, ja alkeiskoulutukseen painottuen. Innostuin tästä sovelluksesta! Olisi todella hienoa, jos voisimme Suomessa todeta laskuvarjohyppykoulutuksen osalta, että: ”Meillä ei kuole eikä loukkaannu vakavasti yksikään oppilas.”

Jyväskylässä nollavision ajatusta on toteutettu kolmen vuoden ajan. Alkuhavaintona oli todettu, että 75 % oppilaiden loukkaantumisista tapahtuu alkeiskoulutuksessa oleville oppilaille, ja 42 % loukkaantumisista kolmen ensimmäisen hypyn aikana. Yleisin onnettomuustyyppi oli laskeutumisonnettomuus. Havainnot ovat loogisia, sillä alussa kokemusta on vähän, joten virheitä ehkä tapahtuu todennäköisemmin.

Havaintojen pohjalta tehtiin toimenpiteitä, jotka keskittyivät erityisesti alkeisoppilaiden koulutukseen. Toimenpiteiden ansiosta alkeisoppilaiden loukkaantumistiheyttä on saatu merkittävästi harvennettua Jyväskylässä. Tilastollisesti Jyväskylässä alkeisoppilaat loukkaantuvat huomattavasti harvemmin kuin Suomessa keskimäärin. Eikö meidän muidenkin olisi aika nostaa omaa tasoamme, ja miettiä mitkä ovat oman kerhon nollavisioon tähtäävät toimenpiteet?




Alkeisoppilaiden loukkaantumisväli Jyväskylässä ja valtakunnallisesti. Mitä suurempi luku on, sitä harvemmin loukkaantuminen tapahtuu. Graafi Rika Nakamura/Jyväskylän laskuvarjokerho

Esittelen tässä Jyväskylän laskuvarjokerhossa tehdyt toimenpiteet ja mietin niiden soveltuvuutta Skydive Finlandin Utissa tapahtuvaan toimintaan. Jyväskyläläiset olivat jakaneet 10 toteutettua toimenpidettään kolmeen luokkaan sen mukaan, mihin toimenpide pyrkii vaikuttamaan.

Luokka 1: Laskeutuminen

  • Varjon koko alkeisoppilaalla – alkeisoppilaat eivät koskaan hyppää ensimmäisiä hyppyjään pienimmällä mahdollisella varjokoolla.
    • Yksinkertaisen nerokas ajatus. En keksi mitään syytä, miksi oppilaan olisi pakko hypätä ensimmäiset hyppynsä 200 sqft tai 220sqft koon varjolla. Vaatii toiminnassa hieman enemmän suunnittelua, jotta reput saadaan tehokkaasti kiertämään, mutta onnistuu. Käyttöön!
  • Loppuvedon korkeus – loppuvetokomento annetaan hyvissä ajoin, jotta oppilas varmasti ehtii reagoimaan komentoon ja tekemään loppuvedon loppuun saakka.
    • Usein oppilaiden ensimmäisillä hypyillä loppuveto on liian laiska ts. hidas ja jää vajaaksi. Tämä aiheuttaa kovia laskeutumisia (ja niitä loukkaantumisia), kun loppuveto ei ehdi purra kunnolla. Hieman liian ylhäällä tehty loppuveto on parempi vaihtoehto kuin liian myöhään tehty. Käyttöön! + koulutuksessa panostus hyvään maahantulokierähdykseen.
  • Loppuveto 3. hypyllä – radiokouluttaja antaa aina myös 3. radiohypyllä ”VEDÄ”-komennon.
    • Vallitsevan ohjeistuksen mukaan oppilaalle tulisi 3. radiohypyllä antaa ”VEDÄ”-komento vain silloin, jos loppuveto on myöhästymässä. 3. hypyn tulisi olla täysin ohjeeton, jotta oppilas voidaan vapauttaa radiosta. Oppilas on näin osoittanut selviytyvänsä ilman apua. Jyväskylässä ei kuitenkaan ole havaittu, että oppilaat pärjäisivät heikommin ollessaan ilman radiota, vaikka heille on kaikilla 3 radiohypyllä annettu ”VEDÄ”-komento. Mielestäni kokeilemisen arvoinen testi. Mietintään!

Luokka 2: Ohjailu

  • Vasemman käden loppukuviot – kenttä mahdollistaa sen, että aina lennetään vasemman käden loppukuviot
    • Aina tietynpuoleiset loppukuviot vähentävät oppilaiden tietotulvaa ja päätöksenteon tarvetta laskeutumistilanteessa. Järkevää, mutta Utissa hankala toteuttaa, kun kierrettävät esteet kentällä vain lisääntyvät helikopteriplatan myötä. Mietintään, miten laskeutumiskuvioita voitaisiin selkeyttää, vaikka kätisyyttä joutuisikin vaihtamaan!
  • Loppukuviot laskeutumisalueen päällä – oppilaat ohjeistetaan lentämään loppukuviot sellaisen alueen päällä, minne voi laskeutua.
    • Mielestäni kannattaa käyttää niillä kentillä, joissa pystyy. Ei sovellu kuitenkaan kaikille kentille. Mietintään, voisiko ainakin perusosan ja finaalin lentää aina vapaan alueen päällä!
  • Ohjataan loppuun saakka – korostetaan aktiivista ohjaamista koko finaalin ajan, radiokouluttaja on aktiivinen ja voi tukea komennoilla ohjaamista vielä finaalissa.
    • Havaintoni mukaan oppilaille tarvitsee selkeästi tehdä ero ohjaamisen ja kääntämisen välillä. Varjoa saa ja pitää ohjata aktiivisesti pienin ohjausliikkein koko laskeutumisen ajan, mutta ei saa tehdä jyrkkiä käännöksiä finaalissa. Toteutuu jo!

Luokka 3: Kulttuuri, organisaatio, johtaminen

  • Alkeiskurssin pituus – alkeiskurssi on riittävän pitkä asioiden mieleen painamisen, kertaamisen ja harjoittelutoistojen näkökulmasta.
    • Kertaus ja toistot ovat taidon oppimisen tärkeimpiä tekijöitä. Lisäksi uni ja lepo ovat uusien asioiden mieleen painamisen kannalta kriittisiä. Se, että asioita ehditään harjoitella kurssilla riittävän monta kertaa, sekä työstää niitä mielessä riittävien palautumishetkien myötä, takaavat paremmat oppimistulokset. SdF:n alkeiskurssit toteutetaan tällä hetkellä 5 päivän aikana. Toteutuu jo!
  • Kurssilta voidaan myös hylätä – oppilaan tulee täyttää oppimistavoitteet, jotta pääsee hyppäämään. Oppilas voidaan laittaa harjoittelemaan lisää tai kurssi voidaan jopa keskeyttää.
    • Kaikki eivät opi samassa tahdissa asioita. Osa tarvitsee enemmän harjoitusta kuin toiset. Usein kurssilla kuitenkin kaikki tekevät suunnilleen yhtä monta suoritusta riippumatta oppimiskäyrästä. Kouluttajana ei aina tule harjoitettua oppilaita niin paljon kuin olisi tarvetta, vaan tulee tyydyttyä riittävän hyvään suoritukseen. Mietintään, miten tunnistetaan oppilaat, jotka tarvitsevat enemmän harjoitusta, sekä luodaan aika ja tila harjoituttaa osaa oppilaista enemmän kuin toisia!
  • Kouluttajapolku – kouluttajaksi ryhtyminen alkaa hyvästä ja laadukkaasta radiokouluttajan pohjasta.
    • Radiokouluttaja on kouluttaja, ja vielä tärkeä sellainen. Eksaminaattorina olen huomannut, että useille kouluttajan taimille ensimmäinen kouluttajavaihe on VPK, ja radiokouluttajuus sitä ennen pakollinen rasti, joka pyritään ohittamaan mahdollisimman nopeasti. SdF:ssä radiokouluttajaksi kouluttautuminen kouluttajapolun osana toteutuu kohtuullisesti (aina voi parantaa), mutta valtakunnallisesti sekä asenteissa, että koulutuksessa on kehittämisen tarvetta. Toteutuu jo!
  • Kahden kouluttajan malli – alkeiskursseille osallistuu kaksi kouluttajaa.
    • Kahdella kouluttajalla on kaksi silmää ja kättä enemmän havainnointiin ja oppilaiden auttamiseen. Lisäksi kouluttajat tukevat toisiaan. Toinen voi täydentää toisen sanomista tai antaa erilaisen esimerkin. Tämä rikastuttaa opetusta. Toteutuu jo!

Saldona tästä 10 kohdan listasta sain:

  • Suoraan käyttöön otettavia toimenpiteitä 2 kpl.
  • Mietittäväksi sovellus, joka toimii oman kerhon toiminnassa 4 kpl.
  • Toimenpiteitä, jotka ovat jo käytössä 4 kpl.

Millaiset luvut teidän kerhosta saadaan? Keksitkö vielä lisää toimenpiteitä, joilla voimme yhdessä saavuttaa laskuvarjohyppykoulutuksessa nollavision?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *