laskuvarjo

Hyppääminen 2030-luvulla?

  • tehnyt

Vapaaehtoiset tekijät vähenevät, kustannukset nousevat, polttoaineen saatavuus heikkenee, ympäristölupien toiminta-ajat kiristyvät, nuorten harrastajien määrä vähenee… Ilmailukerhot kamppailevat näiden, ja monien muiden haasteiden kanssa toiminnassaan jatkuvasti. Aloittaessani itse laskuvarjohyppyharrastuksen vuonna 2008 Suomessa hypättiin 37786 hyppyä. Nyt 16 vuotta myöhemmin hyppymäärä on pudonnut alle 30000 hypyn, ollen… Lue lisää »Hyppääminen 2030-luvulla?

Alkeiskurssi ilman teoriatunteja

  • tehnyt

Kouluttajakursseilla opetetaan, että ihminen oppii parhaiten, kun oppimiseen yhdistetään näkemistä, kuulemista, puhumista ja itse tekemistä. Etenkin, kun puhutaan liikunnallisista taidoista, kuten laskuvarjohyppäämisestä, on itse tekemisellä oltava korostunut rooli. Varavarjon käyttöön tai uloshyppyyn liittyviä liikeratoja on päästävä harjoittelemaan mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa riittävän paljon, jotta liikeradat jäävät… Lue lisää »Alkeiskurssi ilman teoriatunteja

Pakkaatko mun varavarjon?

  • tehnyt

Vastaus kysymykseesi on: ”Pakkaan. Ja otan siitä 80 euroa.” ”Mutta sehän on vain varjon pakkaus. Mikä siinä maksaa?” Tässä adventtiblogissa jutellaan siitä, mitä itse asiassa saat ja mitä sinulla on lupa odottaa, kun joku pakkaa varavarjosi. Varavarjon pakkaus lähtee liikkeelle siitä, että ensin katsotaan, että… Lue lisää »Pakkaatko mun varavarjon?

Kantapään kautta opitaan (sen ei tarvitse olla oma kantapää)

  • tehnyt

Vanha sananlaskukin sen sanoo, ensin on tehtävä virhe, jotta voi oppia. Laskuvarjohyppäämisessä suhtautuminen virheisiin on kuitenkin täysin jotain muuta. Hätkähdin viime kesänä erästä keskustelua, jossa päiviteltiin jonkun hyppääjän suoriutumista. Keskustelussa vilisivät esimerkiksi lauseet: ”Miten se nyt tolleen?” ”Eikö se osannut?” ”Miten tuollaisen virheen voi tehdä?”.… Lue lisää »Kantapään kautta opitaan (sen ei tarvitse olla oma kantapää)

Fiksu tapa asettaa tavoitteita

  • tehnyt

Uudenvuoden aikaan ihmiset pysähtyvät yleensä miettimään tulevan vuoden tavoitteita. Mitä haluaisin ensi vuonna tehdä? Mitä haluaisin ensi vuonna saavuttaa? Tammikuussa kuntosalit ovat niin täynnä kuntoilun aloittaneita, että kuntosalien vakioasiakkaat turhautuvat ruuhkasta. Monet laittavat tammikuussa korkin kiinni ja viettävät tipatonta. Kuntosalille alkaa kuitenkin mahtumaan jo vuoden ensimmäisten viikkojen jälkeen ja monilla se korkkikin narahtaa auki jo ennen helmikuuta.

Lue lisää »Fiksu tapa asettaa tavoitteita

Hyppääjän pelastaminen

  • tehnyt

Viime sunnuntaina kirjoitin varautumisesta onnettomuustilanteessa toimimiseen. Tämä on jatkoa tuolle jutulle. Tällä kertaa jaan ajatuksiani sellaisista tilanteista, joissa kokemukseni mukaan laskuvarjohyppääjien auttamisessa on kerhon omasta valmiudesta ollut hyötyä. Minkälaista hyötyä? Eivätkö ammattipelastajat ole varautuneet kaikenlaisiin ihmisenpelastustehtäviin? No, periaatteessa. Osa kerhoista on tässä suhteessa hyvässä asemassa,… Lue lisää »Hyppääjän pelastaminen

Toiminta onnettomuustilanteessa

  • tehnyt

Tänä vuonna tehtiin 48 turvallisuusilmoitusta, jossa aiheena oli loukkaantuminen laskuvarjohyppytoiminnassa. Onneksi (ainakin allekirjoittaneen tiedon mukaan) kaikki loukkaantumiset olivat sellaisia, että potilaiden odotetaan toipuvan suurin piirtein ennalleen. Oikein vakavilta loukkaantumisilta on vältytty jo muutama vuosi ja edellinen kuolemantapaus koettiin viime vuosikymmenen puolella. Kyllä se p***a vielä… Lue lisää »Toiminta onnettomuustilanteessa

Älä jätä yksin

  • tehnyt

Viime viikonloppuna suomalaisten laskuvarjohyppykerhojen aktiiveja kokoontui Helsinkiin vuosittaiseen kerhopomopalaveriin (Kepopa). Hieman vastaavan tyyppinen tilaisuus on ensi viikolla Puolassa, Varsovassa, jossa järjestetään Skydiving Symposium. Symposium on mielestäni jonkinlainen hybridi Suomen Turpaboogeista ja kerhopomopalaverista. Useat luennot on suunnattu tietylle viiteryhmälle, kuten kouluttajille, mutta tilaisuudesta löytyy mielenkiintoista ohjelmaa… Lue lisää »Älä jätä yksin

AAD

  • tehnyt

Tammikuussa lämmittelimme blogia RSL- ja MARD-järjestelmien pikakatsauksella. Jatketaan tätä varusteteemaa katsauksella automaattilaukaisimien maailmaan. Tässä tapauksessa pitäydymme niissä neljässä laitevalmistajassa, joiden automaattilaukaisinmallit löytyvät Ilmailuliiton toiminnassa hyppykäyttöön hyväksyttyjen automaattilaukaisimien luettelosta, vaikka mikään ei tietysti Ilmailuliiton sateenvarjon ulkopuolella Suomessa estä käyttämästä muitakin laitteita. Laitteiden toimintaperiaatteet Kaikkia automaattilaukaisimia (AAD,… Lue lisää »AAD

Blogin lämmittelyä – RSL- ja MARD-järjestelmät

  • tehnyt

Päätimme kirjoitella blogia. Ensimmäistä kertaa ainakin allekirjoittaneen elämässä, jos ei vuoden 2014 roadtripin matkablogia lasketa (siitä voit muuten lukea tuolta http://roadtripftawesome2014.wordpress.com/) Lämmitellään helpolla aiheella. Jonkin aikaa sitten erään suomalaisen hyppykerhon Facebook-ryhmässä käytiin keskustelua RSL:n (tai pidemmälle viedyn MARD-järjestelmän) hyödyistä ja haitoista erityisesti nopeilla kuvuilla lennettäessä.… Lue lisää »Blogin lämmittelyä – RSL- ja MARD-järjestelmät